
Tuhannet gazalaiset osallistuivat tänään Hamas johtaja Nizar Rayyan hautajaisiin. Israel tappoi Rayyan ja 13 hänen perheenjäsentä uudenvuodenpäivänä. Israel häiritsi hautajaisia useaan kertaan lentämällä hävittäjillä matalalla hautajaispaikan luoden lisää pelkoa gazalaisiin.
Israelin Hamasia vastaa suunnatut "täsmäpommit" tappoivat tänään mm. kolme sisarusta, jotka olivat olleet leikkimässä kadulla Khanis Yunisissa. Gazassa arvioidaan kuolleen nyt jo 428 palestiinalaista. Loukkaantuneita on yli 2000. Henkilövahinkojen lisäksi on tuhottu virastoja, moskeijoita, sairaaloita, asuntoja, teitä, siltoja.... Kaiken tämän jälkeen Israelin ulkoministeri Livni kehtaa väittää, että Gazassa ei ole kyse humanitaarisesta kriisistä. Gazalaisten mukaan Livni joko valehtelee tai on kyvytön tajuamaan pommitusten seurauksia.
Usein asiantuntijoiden mukaan maahyökkäys GAzaan vaikuttaa todennäköiseltä. Eilen Israel antoi Gazassa oleville ulkomaalaisille mahdollisuuden poistua alueelta. Samaan aikaan valvontaa on lisätty miehitetyllä Länsirannalla. Barak sulki kahdeksi päiväksi Länsirannan rajat Israeliin. Tällä halutaan luultavasti estää palestiinalaisten sissien pääsy Israeliin kun maa aloittaa maahyökkäyksen Gazaan.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti