Muutama sana Afganistanista Gazan kriisin keskelle.
Viime vuosi oli kasvavan vastarinnan vuosi. Samaan aikaan kun Irak näytti hieman rauhoittumisen merkkejä ei seitsemän vuotta Afganistanissa jatkunut sota osoittautunut yhtään helpommaksi yhdysvaltalaisten kannalta. Useiden arvioiden mukaan taleban hallitsee nyt suurta osaa Afganistanistanista, ja miehittäjien tappiot ovat kasavaneet vuosi vuodelta. Viime vuonna Yhdysvallat menetti eniten sotilaitaan sitten sodan syttymisen.
Kuolinluku vuonna 2008 oli amerikkalaisten osalta 151. Samaan aikaan maantiepommit kaksinkertaistuivat ja hyökkäykset olivat yhä tehokkaampia. Talebanin arvioidaan kontrolloivan 72 prosenttia Afganistanista. Tilanne on paha, ja amerikkalaiset ennustavat tämän vuoden olevan vielä pahempi.
Amerikkalaiset yrittävät murtaa kapinaa tuplaamalla joukkonsa Afganistanissa. Yhdysvaltojen tuleva presidentti Obama on nostanut Afganistanin rauhoittamisen yhdeksi tärkeimmäksi ulkopoliittiseksi tehtäväkseen.
Seitsemän kulunutta vuotta osoittavat, että niin Afganistanin hallitus kuin myös sen kansalaiset ovat yhä vahvemmin epätyytyväisiä kansainvälisiin joukkoihin. On kyseenalaista voivatko lisäjoukot muuttaa tilannetta millään tavalla paremmaksi.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti