
Uusi päivä, uusi pommitettu avustusjärjestön rakennus. Iskussa tuhoutui YK:n kymmenien miljoonien dollarien suuruiset avustukset. Israel perusteli pommitustaan sillä, että sitä kohti oli ammuttu talosta, niinpä niin. Uskokoon ken haluaa. YK tuomitsi Israelin lauseet pötynä. Jotain Israelin kansainvälisestä asemasta kertoo se, että pääsee näistä iskuistaan kerta toisensa jälkeen kuin koira veräjästä. Ajatelkaapa jos vaikka Iran, Pakistan tai Kiina olisi pommittanut YK:n avustustukikohtaa. Olisiko silloinkin todettu, että noita sattuu? Tuskin.

YK:n tukikohdan lisäksi Israel on pommittanut tänään kahta sairaalaa. Iskut alleviivaavat maan strategiaa saada aikaan mahdollisimman paljon humanitaarista tuhoa ennen kuin se suostuu tulitaukoon.
Hyökkäyksien jälkeen 1095 palestiinalaista on kuollut ja 5100 loukkaantunut. Kuolleista 330 on lapsia ja liki puolet siviilejä. Israelilaisia on kuollut 13, joista kolme on siviilejä.
Tulitaukoneuvottelut ovat jatkuneet Kairossa. Lähipäivinä kuultaneen Israelin vastaus Egyptin ehdotukseen. Israel vaatii, että tulitauko lopettaa rakettitulen Gazasta Israeliin. Hamas taas puolestaan ilmoitti olevansa valmis vuoden mittaiseen tulitaukoon Israelin kanssa, jos sen vaatimuksiin suostutaan. Tulitauon ehtona on että Israel vetää kaikki joukkonsa Gazasta viikon kuluessa. Hamas myös haluaa, että rajanylityspaikat Gazaan on avattava heti ja kansainväliset takuut siitä, että ne myös pysyvät auki.
PÄIVITYS:
Times-lehden mukaan Israelin iskussa YK:n avustustukikohtaa vastaan käytettiin fosforiammuksia.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti