Kuolleiden palestiinalaisten määrä on noussut jo yli tuhannen tänään ja loukkaantuneita on yli 4600. Gazasta tulleiden raporttien mukaan Israelin iskut keskiviikkona ovat olleet aikaisempia päiviä vähäisempiä, mutta se ei silti ole tarkoittaut sitä etteikö gazalaisten ole tarvinnut elää pelossa.
Kirjoitin jo aiemmin, että Israelin armeija kokoontui yhdessä maan hallituksen kanssa miettimään mitä operaatiota jatkettaisiin. Israelilaisten keskuudessa näyttää voimistuvan ajattelu, että maa on saavuttanut sodallaan Gazassa kaiken sen mitä se voi nyt saavuttaa, ja se olisi valmis tulitaukoon. Ilmeisesti Israelilla on paineita lopettaa operaatio ennen ensi tiistaita jolloin Yhdysvaltojen uusi presidentti Barack Obama astuu virkaan.
Onko Israel saavuttanut asettamansa tavoitteet? Ei, vastaa vanhempi Israelin turvallisuuspalvelun virkamies. Hänen mukaansa liike on kärsinyt tappioita, mutta sillä on edelleen paljon sissejä ja suuri määrä raketteja ja muita aseita. "Joitain satoja" on tapettu, mutta se ei ole paljoa 15 000 sissistä, virkamies kommentoi. Virkamiehen mukaan tärkein vaatimus pitäisi olla Hamasin suostuminen siihen, että raketteja ei ammuta Etelä-Israeliin.
Hamasin johdon sanotaan olevan erimielinen millaiseen tulitaukoon pitäisi suostua. Gazan johtajat ovat valmiita kompromisseihin, kun taas Syyriassa maanpaossa olevat taas vaativat tiukempaa linjaa. Israelilainen media on tietenkin herkutellut tällä ristiriidalla uutisoinnissaan.
Israelilaiset armeijan edustajat väittivät eilen, että sota on heikentänyt Hamasin suosiota Gazassa. Washington postin toimittajan mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Monet Gazan asukkaat näkivät pikemminkin järjestön suosion kasvaneen. "Kriisin synnytti Israel, ja se luo vain lisää vihaa maata kohtaan", kommntoi 39-vuotias Mohamed Ali. "Kuka meitä tappaa? Ei Hamas, vaan Israel."
Jotkut saattoivat kritisoida Hamasia sodan lietsomisesta, mutta kaikki muut sainoivat ettei sisseillä ole vaihtoehtoja.
"He ovat tavallisia ihmisiä," sanoi Tamir Mansour. "Gaza on hyvin pieni paikka. Ei meillä ole erikseen leirejä sisseille ja tavallisille ihmisille."
Tuomittu diplomatia?
Pitkän linjan Lähi-itäasiantuntijan ja toimittaja Robert Fiskin mukaan Gazan kriisiä tai 60-vuotta jatkunut alueellista konfliktia ei ratkaista ratkaisematta palestiinalaiskysymystä.
"Miksi he [palestiinalaiset] ovat karkotettuja? Miksi siellä on siirtokuntia - rakennelmia vain juutalaisille - rakennettuna laittomasti arabien maille? Ja kaikki sama jatkuu edelleen."
"Jos emme ratkaise tätä [palestiinalaispakolais] ongelmaa, ei sodalle tule loppua. Voimme hyvin saada tulitauon Gazaan, tulitauon Länsirannalle, mutta emme loppua sodalle. Tämä on todellinen ongelma."
Aiemmin tällä viikolla, YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi lauselma välittömästä tulitauosta Gazan kaistaleelle. Siitä huolimatta niin Israel kuin Hamaskin jättivät sen huomioimatta jatkaen taisteluita.
Fiskin mukaan Israel pystyy välttämään YK:n päätöksiä niin kuin kun Yhdysvallat tukee Israelia.
"Hillary Clinton [tuleva Yhdysvaltojen ulkoministeri] sanoi tuoreessa lausunnossaan aika selvästi että [USA:n tuki Israelille] sama jatkuu tulevan presidentin Barack Obamankin aikana. En näe mahdollisuuksia muutokseen. Olen aika toiveeton kriisin ratkeamisen suhteen tulevaisuudessakaan," Fisk sanoi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti